Omakotitalon rakentaminen

Moni omakotitalosta haaveileva valitsee rakentamisen. Uuden rakentaminen antaa vapauden tehdä kodista omia toiveita vastaavan. Rakentaminen on aikaa, työtä ja kärsivällisyyttä vaativa prosessi, mutta lopputuloksesta saa nauttia parhaassa tapauksessa vuosikymmeniä.

Ennen rakentamisen aloittamista on syytä selvittää tarkasti, mitä kaikkea projektiin kuuluu - mitä halutaan, mitä tarvitaan ja mitä kaikki lopulta tulee maksamaan. Onnistunut hanke vaatii aina huolellista suunnittelua ja järjestelmällisyyttä. Rakentamisen perusasioihin kannattaa tutustua, suunniteleepa sitten rakentavansa itse tai tilaavansa valmiin talopaketin. Rakentaja on tekemisissä useiden eri toimijoiden kanssa, joten on hyvä tuntea rakentamisen eri vaiheet ja niihin liittyvät oikeudet ja velvollisuudet. Huolellinen perehtyminen asioihin auttaa myös rakentajaa päättämään, millaisia ominaisuuksia hän taloonsa haluaa ja miten haaveet parhaiten toteutuvat.

Rakentaminen on koko perheen yhteinen hanke. Perheen kanssa on hyvä pohtia, minkä verran aikaa ja työpanosta sijoitetaan uuden kodin pystyttämiseen ja miten pyöritetään muu elämä rakentamisen aikana. Kun kaikki tietävät yhteiset pelisäännöt, sujuu projekti kivuttomammin.



Rakentajan tieto- ja vinkkipankkeja:
Rakentaa.fi
Rakentaja.fi
Rakentaja.net
Rakentajan ABC
Suomela.fi

Kuluttajavirasto - Tietoa talopaketin hankkijalle
Motiva - Tietoa energiansäästöstä ja uusiutuvan energian käytöstä
Suomen Omakotiliitto ry - Omakotiasujien edunvalvonta- ja palvelujärjestö
Pientalorakentamisen Kehittämiskeskus ry
Suomi.fi - Monipuolisesti tietoa rakentamisen suunnittelusta ja valvonnasta